Kummipojan synttäreiden jälkeen maha oli herkuista niin pinkeänä, että jälkireenit tuntui oikein hyvältä idealta. Petri teki Tirrille jäljen ja minä Duumille. Ja jo janan paikasta meinattiin saada perheriita aikaiseksi... Petri sanoi, että Tirrin jälki tuli melko haastavaan maastoon, joten se lähti meidän perään kävelemään jälkeä. Jana oli about 20 m pitkä, lähti innokkaasti, nosti jäljen ja lähti takajäljelle. Liina kireällä hinkui väärään suuntaan, joten piti ohjata lähtemään oikeaan suuntaan. Janaa ollaan harjoiteltu vielä vähän, Petrin kanssa pitää nyt jutskata, että mitä keinoja sillä on tuohon oikeaan suuntaan lähtemisen opettamisessa, mutta ku se että jälki ylittää janan hieman viistosti. Kuono maassa isolla innolla Tirri lähti etenemään, alussa maasto oli kivikkoista. Kaksi ensimmäistä keppiä nosti hyvin. Kolmas keppi oli hiekkamontun pohjalla ja siitä Tirri meni ohi. Kuulemma minun vika, kun siinä päästin Tirrin ryntäämään. Montusta noustuaan hyvä meno jatkui ja kaksi seuraavaa keppiä löytyi hyvin. Vaikka ittellä muutaman kerran epäilytti, että mahetaanko olla etes lähelläkään jälkeä kun kulmia oli useampia. Tällä kertaa pidin suuni supussa ja ajattelin että mennään sitten sinne minne koira menee (kun näitä "kuka sitä jälkeä oikeastaan ajaa" keskusteluja ollaan aina silloin tällöin pidetty...).  Ylitettiin pieni hiekkatie (semmoinen jossa hevosilla ajetaan) ja oja. Vimpasta kulmasta meni ensin ohi, mutta itsenäisesti kiepahti ja löysi takaisin jäljelle ja vimppa keppi löytyi. Jes! Minun mielestä Tirri meni hyvin ja isäntäkin oli jopa sitä mieltä.