Taas on vuoden viimeinen päivä käsillä - ja loma alkaa, jipii ;-) Muksujen ja sipukan kanssa hypätään tänään vielä junaan ja körötellään Rovaniemelle, isännän jäädessä kotiin kera päivystysvuoron ja belgien.

Mitä sitä sitten tänä vuonna on saatu aikaan... Tärkein aikaansaannos on tietysti Duumin käyttövalionarvo. Vahvasti jo epäiltiin, että se ei vielä tänä vuonna valioidu, kun esineruutu meni huonoksi, mutta toisin kävi :-) Elikkä Duumilla pk:ssa meni vuosi oikeestaan aikas kivasti, 5 kisaa, 4 koularia joista 2 ykköstuloksella. Ja Duumin eka pk-sm-koekkin meni yllättävän hienosti, 10. sija ykköstuloksella ei ole yhtään huono saavutus. Ensi vuonna Duumi varmaankin osallistuu pk-sm:iin jäljellä, kun kerran oikeus kisata on. Ja haun / etsintäkokeen saloihinhan Duumi on jo alkanut tutustua, ja varmaan niillä tavoitteena on kyseisissä lajeissa kisaura korkata. 

Duumi myös tokoili, kolme voittajaluokan kisaa, 1 ykköstulos ja joukkuesm:ssä se tuli toiseksi, ei hääppöisillä pisteillä, mutta kumminkin. Ja ensi vuonna on vuorossa sitten EVL, eka yritys tammikuun lopussa ;-) Agilityssä Duumi on ollut kakkoskoiran roolissa, kisastarttien määrään nähden ihan kivasti nollia on kertynyt. 2008 sm:iin nollat oli kasassa, vaikka itse kisoissa homma menikin sössimiseksi. Ensi vuodelle nollia on nyt kasassa 4, mutta täysin epävarmaa on, lähteekö Duumi sm:iin vaikka nollat saisikin kasaan (ja kyllähän ne saisi jos oikeesti haluaisi). Kahden koiran kanssa kisaaminen tahtoo huonontaa kumpaankaan keskittymistä. Vuoden aikana Duumi sai 9 nollaa, sijoitukset sillä vaan ei oikein hääppösiä ole olleet, 2 x 2 sija kumminkin. Ensi vuonna kisataan Duumilla lähinnä koiran ja itseni iloksi, agissa ei sen ihmeempiä tavoitteita sillä ole.

No sitten Tirri-nirriäinen, riivatun tepsuttava piippanokka, äippän oma ihanainen höppänä ;-) Tirri sai sitten kesällä tokon joukkue-sm:ssä TK2:n... mut siihenpä tokoura sitten tuntuu hiipuvan, suurinpana ongelmana ohjaajan motivaation puute. Näillä aikaresursseilla on kait vain pakko hyväksyä se, että kerralla voi satsata vain yhteen lajiin (ja mielellään vain yhteen koiraan). Tavoitteena oli kisata tokossa voittajassa tänä vuonna, mut se nyt jäi tekemättä. Ja tuskin ensi vuonnakaan kisataan, jos ei jostakin satu tokoreeni-intoa löytymään. Vakaasti olen funtsinut, että tokoilun voisi huoletta jättää eläkelläislajiksi, sitä kun voi harrastaa vähän varttuneemmallakin otuksella. Tokoa siis on tarkoitus reenata silloin tällöin kun se kivalta tuntuu, ettei opitut jutut kokonaan unohdu, mutta ei silleen tavoitteellisesti.

Pk:ssa sitten uskalluttiin kokeeseenkin, ja JK1 saatiin lokakuussa. Minun eksymispelolla ei mitään pitkiä ja syheröisiä jälkiä etes reenata, joten Petri heikkona hetkenä lupasi alkaa Tirrille jälkeä ottamaan, eli toivottavasti Tirri ensi vuonnakin pk:ssa kisaa ja tavoitteena meillä olisi avoimen luokan koulari. Tottis on sitten mun heiniä, ja siihen nyt tarkoitus olisi jonkin verran panostaa. Esineruudussa se tänä vuonna oli aikas taitava, toivottavasti sama tahti jatkuu myös ensi kesänä.

Ja sitten Tirrin kaikkein rakkain laji, agility. Tänä vuonna Tirri sai 2 x 0-voiton, joten huhtikuun alusta alkaa viimeisen nollavoiton metsästys. Tosin uudet sääntömuutokset voivat sotkea tätä systeemiä, joten valionarvon saamiseen on edessä vielä pitkä ja kivinen tie. Tavoitteena toki on, että se saataisiin metsästettyä ensi vuoden aikana. Ensi vuonna Tirrin on tarkoitus kisata agi-sm:ssä, nollat ovat olleet kasassa syyskuusta alkaen. Ja eihän sitä tiedä jos kokemuksen vuoksi lähtisi katsomaan millaista on maajoukkuekarsinnoissa. Muuten tavoitteena on kisailla säännöllisesti ja saada hyviä ja vauhdikkaampia ratoja aikaiseksi. Vuoden aikana Tirri teki 17 nollaa, 2 x voitto, 8 x 2.sija ja 3 x 3.sija. Heh, jotkut ne on ikuisia kakkosia ;-)

Ja viimeisimpänä - vaan ei vähäisimpänä Paksu-Pami joka on vuoden aikana opetellut agilityn alkeita ja ihan perustottelevaisuutta. Tokossa Pami tuskin ikinä tulee kisaamaan, mutta toivottavasti agilitykisaura saataisiin ensi vuoden aikana aloitettua. Jos ei virallisiin vielä, niin ainakin epävirallisiin. Likkalapsen opettaminen ohjaamaan koiraa on selkeäsi haastavampaa kuin koiran opettaminen. Pami tuntuu oikein näppärältä pikkuotukselta ja se nauttii suunnattomasti agilitystä. Kaikkia esteitä ollaan kokeiltu, eniten hiomista vaatii vielä keinu ja kepit. Pami on osoittautunut mahtavaksi pakkaukseksi ja se on kyllä vienyt sydämen täysin (vaikka aina on hetkiä jolloin sitä miettii miten kätevän lakin siitä saisi...). Pami jäi nyt sitten pallivikaiseksi, joten rahoja ei tarvi edelleenkään näyttelyihin meijän taloudessa uhrata (nekin rahat voi käyttää agistartteihin, paljon mielekkäämpää). Ruuna-mallin schipperke voikin olla helpompi Nooran käsitellä, ei niin tyttöasiat Pamia riivaa.